keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Taiteen päivä

Tänään on ollut vuorossa San Marcon valloitusyritys, yritykseksi se 
jäi. Aivan valtavasti on nähtävää, tulee nopeasti ähky kaikesta upeasta. Helle lisää haastetta. Olen muuten kohta ihan blondi, aurinko ei täällä hiuksia helli.. Saa nähdä jaksanko odottaa Milanoon asti kampaajaa? 

Tämä päivä on omistettu taiteelle ja vähän myös hyväntekeväisyyydelle. Olen antanut kirkoissa käydessäni muutamia euroja kunnotustöihin, tänään ensimmäisen kerran annoin vanhalle miehelle kympin. Oli kovin mielissään ja tunsin tekemäni jotakin hyvää. Olin juuri ostanut todelliset bling-blingsandaalit ja jotenkin riipaisi sydäntä miehen nähdessäni. Minä ostan tuosta vaan kengät ihan vaan huvikseni ja toinen, selvästi italialainen, joutuu kerjäämään omassa maassaan. Ei reilua... Eipä tuo kymppi varmaan perimmäistä ongelmaa poista, puhdasta omaatuntoa siinä taisin ostaa itselleni...

En ole mikään shoppaaja  ja sen vuoksi aikaa täytyy käyttää johonkin muuhun. Painelin siis San Marcon aukiolle ja samantien tosi nopeasti sieltä pois. Paikkahan oli varsinainen turistirysä! Järkyttävät jonot Basilica di San Marcoon sekä Palazzo Ducaleen. Ei minun juttuni ollenkaan... Suuntaisin hiljaisimmille kujille ja kävin taidenäyttelyssä nimeltään Glasstress-White Light/White Heat. Kyseessä Collateral Event on the 55th International Art Exhibition La Biennale di Venezia. Pääsen samalla lipulla myös Muranon taidenäyttelyyn jokin toinen päivä. Ei mikään ihan vaatimaton näyttelytila, paikkana upea Palazzo Cavalli Franchetti. Kaikki taide oli tosiaankin tehty lasista, valitettavasti kuvia ei täälläkään saanut ottaa. Muutaman nappasin  ennenkuin huomasin kamerakiellon..

Samalla reissulla varasin täksi illaksi lipun San Vidalin kirkkokonserttiin, ilta on omistettu Vivaldille, hänhän syntyi 1600-luvulla juuri Venetsiassa. Mielenkiintoinen ilta tiedossa..



San Marcon ahneet ja kesyt  pulut, käyty siis paikalla todistetusti



Tässä näyttelyn hauskin taideteos, ilmapallot ovat tietty lasia.


Illan konsertti, tuleeko joku kaveriksi?


Tässä piti kuvata ihania kukkia, vaan tulipa kuvaan mukaan italialaista katumuotia...




Lopuksi uudet bling-blingsandaalit. Täällä on kaikilla sandaalit, hei, siis ihan kaikilla. Myös minulla:)


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Missä ovat suomalaiset?

Toinen reissupäivä taittuu iltaan ja uni painaa jo silmään. Päivä on ollut läkähdyttävän kuuma. Yhteen päivään mahtuu monenlaista kohtaamista, mutta suomenkieltä ei kuule missään, koneessakin oli paljon aasialaisia ja venäläisiä. Onkohan Venetsia jo nähty? Minulle tämä on neljäs kerta täällä enkä taida koskaan oppia tuntemaan tätä kaupunkia. Yritän tämän viikon aikana ottaa haltuun aluetta kaupunginosittain ja tänään tutustuin Cannareggion alueeseen, missä oma hotellini on. Joka paikassa on pieniä kujia, siltoja, rappusia ja kirkkoja. Kävin kolmessa kirkossa tänään, aivan käsittämättömän upeita ihan jokainen.  Istuin yksin suuressa kirkossa ja kuuntelin urkumusiikkia pitkään, ihanan rauhoittava ja viilentävät kokemus keskellä kuumaa päivää.

Tänään olen tutkaillut näyteikkunoita tosi tarkkaan, upeasti ovat tuotteet esille laittaneet. Ihmisiäkin on tullut katsottua. Täällä on muuten tosi monilla italialaisella miehellä pikeepaita, missä kaulukset on takaa pystyssä. Luulin sen olevan ihan vanha juttu? Muutenkin tuntuu, ettei täällä ole monikaan asia muuttunut edellisiin reissuihin. No oma nukkumapaikka on tietty nykyisin tasokkaampi, nukuimme 30 vuotta sitten Venetsian rautatieaseman ulkopuolella, ei onnistu nykyaikana...

Kävin illallisella lähiravintolassa ja hinta oli aika suolainen, kalassa ei suolaa ollut sen sijaan lainkaan. Hyvää oli ruoka, jää kuitenkin ainoaksi käynnisti kyseiseen ravintolaan. Joku kohtuus sentään hinnoissa.

Liikuntaharrastus on vihdoinkin alkanut, lihaskuntoa voi harrastaa hotellihuoneessakin ja aeobinen puoli hoituu ulkona. Yritän huomenna löytää lenkkimaaston jostakin sivusta, ei näitä kujia tietenkään kukaan juokse. Ehkä tänne ei vaan kuulu  lenkkeily, tosin juostaanhan Venetsian maraton täällä...

Tässä kuvasaalista..  



Ihania näyteikkunoita..












Kuvia kotikulmiltani


Hotellini


Neitsytkammarini ovi


Ruusuja on kaikkialla


Kotikirkkoni tämän viikon, piipahdin jo sisällä. Aivan mieletön, valitettavasti sisällä ei saa kuvata. Kellot soivat tunnin välein, alkaen 7.00


Lähin piazza, aivan vieressä



Muutaman metrin päässä...


Aika kiva...




Kuka auttaisi videoiden siirrossa iPad-minin kamerarullasta tänne blogiin?                                             Ei onnistu millään...

Perillä!

Jestas sentään mikä matka takana! Mitä vanhemmaksi tulee, sitä työläämpää on matkustaa...Lento Venetsiaan sujui kohtuullisesti, mutta matka kentältä kaupunkiin olikin ikimuistoinen. Tulin vesibussilla monen muun lentomatkustajan kanssa, ahtauduimme matalaan julkiseen vaporettoon, istumapaikkaan löytyi. Kaveri ajoi aivan järkyttävää vauhtia, varmaan halusi ukkosen alta pois. Eipä onnistunut, vene hyytyi keskelle merta ukkosmyrskyn keskelle ja siellä me turistit ja paikalliset kelluimme pimeässä illassa salamoiden valaistessa upeaa kaupunkia. Aikansa taisteltuaan koneen kanssa yhteisymmärrys löytyi ja taas mentiin.

Pimeässä kaupungissa ukkosen ja sateen armoilla oivalsin ettei minulla olekaan karttaa millä suunnistaa hotelliin. Muistin hämärästi, että hotellin käyttäjät ovat antaneet netissä palautetta  juuri tarkkojen reittiohjeiden puuttumisesta. Löysin pienen matkamuistomyymälän, mistä kartta löytyi. Ja löytyi sieltä muutakin, aivan ihana vaalea käkkäräpää, Veronica, joka ystävällisesti myi minulle vesitiiviin kartan. Hän kysyi mihin hotelliin olen menossa ja nimen kuullessaan sanoi saattavansa minut. Niin sitä mentiin, pieniä kujia ja siltoja pitkin, paljon portaita ja paljon matkalaukun raahaamista. Ei kuitenkaan hätää, sillä Veronica nosti matkalaukun pohjasta ja minä kantokahvasta. Näin  se Eurooppa oikeasti yhdistyy, naisenergialla. Hän vei minut hotellin ovelle asti, missä vaihdettiin poskisuudelmat. Ihana venetsialainen enkeli, iältään noin 40v. Kiitos sinä tuntematon, sait minut tuntemaan itseni tervetulleeksi kaupunkiisi...


Veronican kohtaamisesta sain niin paljon energiaa, että lähdin vielä myöhään illalla pienelle kävelyllä ja piipahdin paikalliseen pubiin, fudismatsi tuli kahdelta isolta ruudulta. Aloitin Venetsian ruokakulttuurin tutustumisen juomalla pienen oluen ja syömällä lämpöisen leivän ilmakuivatulla kinkulla ja pestolla. Nam..

Tästä se alkaa..



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Vain yksi yö..

Nyt eletään tunnerikasta aikaa. Sydän meinaa pakahtua jäähyväisistä ystävien ja läheisten kanssa.Onneksi ei tarvitse matkustaa yksin. Joku lupasi matkustaa olkapäälläni, toinen sydämessä ja kolmas ajatuksissani. Aika moni on toivonut olevansa kärpäsenä matkalla. Ei siis mitään hätää.

Erityisen vaikeaa on jättää lapset, varsinkin nuorimmainen tänne ja lähteä itse maailmalle huitelemaan. Eihän äidit sellaista tee, ei ainakaan pro-sarjan äidit. Jos olisi työ minkä perässä maailmalle lähtee, niin sen voisi paremmin hyväksyä, mutta pelkkä pleasure and joy, se on jo melkein syntiä.

Kuten teksistä voi tulkita, ruoskin itseäni nyt kunnolla, jotta saan edes hiukan syyllisyyttä mukaan tähän ilon ja innostuksen ilmapiiriin, minkä vallassa olen parhaillaan.  No totta puhuen,  tarvitsen tämän matkan, haluan sen ja onneksi saan sen. Jos menee rahat tai henki, on se sitten niin tarkoitettu. Totta hitossa pelottaa ihan hurjasti, mutta pelon ei pidä antaa lamauttaa vaan se pitää kohdata, jos tahtotila on kuitenkin vahva.

Tämä viimeinen ilta pitää  uhrata tekniikalle, mikä kuvaa hyvin tätä nykyaikaa. Pikkuruiseen iPad-miniin pitää asentaa sitä sun tätä,  Ihan p-hommaa, mutta on pakko vääntää koneet toimimaan. Voi olla, että poikia pitää pyytää apuun, mutta yritän sitkeästi ensin ihan itse..

A presto!

Rakkaat lapseni rakkaimpineen...

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lähtöä vailla

Nyt se on sitten pian totta, nimittäin reissu Italiaan ypöyksin. Kuukausien ja viikkojen sijaan lasketaan nyt päiviä. Töitä painetaan koko viikko täysillä, illat siirtelen matkatavaroita sohvalta matkalaukkuun ja takaisin. Miten voi olla näin vaikeaa valita mitä ottaa mukaan. Kun ei tiedä mitä aikoo tehdä viiden kuukauden aikana, on mukaan otettava kaikkea mahdollista. Aurinkorasvan ja hellemekon lisäksi on mukaan mahduttava lenkkivaatteet, vaellusvaatteet, syksyvaatteet jne.

Lennän ensi maanantaina Venetsiaan sinivalkoisin siivin, norjalaisella kyydillä olisin päässyt selvästi edullisemmin, valinta oli kuitenkin helppo:) Hassu minä, haluan, että joku tuttu saattaa minut maailmalle...Ensimmäinen viikko menee Venetsian vanhan kaupungin ytimessä, kuumat oltavat siis tiedossa, lämpöä on luvattu reilusti.

Mitenköhän kielen kanssa sujuu? Koko talvi on mennyt aikuisopiston penkillä italiankielen intensiivikurssilla. Osaan ostaa takuuvarmasti postimerkkejä ja kirjekuoria, osaan kertoa perhetaustani, ikäni sekä selviän ravintolassa tilaamisesta laskun maksamiseen. Mitä muuta pitää osata? Ai niin, osaan myös ostaa kenkiä ja koruja italiaksi. Ei siis mitään hätää.

Entäpä päivien sisältö, miten käytän vapaa-aikani? Siitä on yli 27 vuotta, kun olen viimeksi elänyt pelkästään itsekseni. Lapset ja perhe ovat lähes 30 vuoden ajan ohjanneet elämääni. Ihania elämänmakuisia vuosia, täynnä upeita tarinoita, ikimuistoisia.. Tipahdanko johonkin surukuoppaan ikävöimään kotia, lapsia, rakkaitani, ystäviäni. Kokonainen päivä itsekseen ilman työtä, ilman perhettä, ystäviä. Näistä päivistä tulee viikkoja ja kuukausia, kunnes palaan kotiin viimeistään jouluksi.

Olen aina ollut parisuhteessa, ihan teinistä asti.  Nuoruudenrakkaus viiden vuoden ajan ja kaksi pitkää avioliittoa, kolme lasta. Nyt olen yksin ensimmäistä kertaa. Kummallista ja aika jännittävää. Seitsemän kuukautta toisesta avioerosta ja edelleen hengissä vahvasti. Tämä matka on tutustumiseen uuteen ystävään nimeltään Jaana. Miten pärjään yksin maailmalla, pelkäänkö, uskallanko?

Tämän biisin sain exältäni, hän halusi toivottaa hyvää matkaa. Kaunista, haikeaa...

http://youtu.be/6IhnydCct80