Baselin kaupungintalo
Suklaalevyn koko oli melkoinen
Kauniita ikkunaluukkuja
Joulukuuset ja koristeet olivat jo esillä
Kauniita kirkkoja
Yöjunassa Baselista Köpenhaminaan menikin yhteensä yli 16 tuntia. Myöhästyin jatkoyhteydestä Tukolmaan ja surin, että lauttamatka siirtyy myös päivällä. Mutta Tukholman juna olikin ollut onnettomuudessa aamulla ja koko jatkomatka oli peruttu. Meille järjestettiin uusi reitti Malmön kautta, missä nopea vaihto. Porukkaa oli paljon junassa ja yhtäkkiä huomasin matkalaukkuni kadonneen. Juoksin ovelle ja huusin laiturilla oleville ihmisille, että laukkuni on teillä jollakin. No sieltä se löytyi ja sain tavarani takaisin. Pikkuinen hiki alkoi nousta otsalle. Nytkö ongelmat alkavat, kun olen melkein kotiovella. Ongelmat jatkuivat tässä uudessa junassakin, sillä singnaalia ei ollut ja matkanteko tyssäsi. Myöhästyimme reilu kaksi tuntia ja Tukholmaan saavuttua minulla oli alle tunti laivan lähtöön. Juoksin painavien tavaroiden kanssa metroon ja pokkana pyysin apua ja neuvoa ihan kaikilta ja mistä vaan. En edes alkanut ajattelemaan itse. Se kannatti, sillä olin jo 20 minuutin kuluttua laivateminaalissa. Matkustin Turun kautta kotiin, Helsingin lauttaan en kerinnyt. Laivalla oli vain kourallinen ihmisiä. Kaikkialla oli tyhjää, väkeä ei ollut edes kaupoissa tai ravintoloissa. Nukuin hyvin, merikin nukkui. Turusta aamujunalla aikataulussa Helsinkiin. Kotona tänään torstaina
10.30. Pari vuorokautta meni aika pienellä nukkumisella. Halusin vanhan ajan tunnelmaa ja sain sitä yllin kyllin. Junalla matkustaminen pesee lentämisen 10-0 milloin vain, vaikka kropassa tuntee vielä pitkään reissun rasituksen. Nyt kotona. Nurkat on siivottu ja pyykki pesty. Tästä se arki taas alkaa. Nyt kuitenkin lomailua vielä 5,5 viikkoa.
Jestas miten upea fiilis olla täällä. Reissussa meni rahat, mutta henki säilyi, vahvempana kuin koskaan. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos kaikille blogia seuranneille. Vaikka olin välillä yksinäinen, tiesin, että taustajoukoista löytyy apua ja turvaa tarvittaessa.
Matkalla tutustuin itseeni perusteellisesti, työmaata riittää:) Surutyötä tein välillä hissukseen ja toisinaan hartiavoimin. Osaan suhtautua suruun uudella tavalla, se on välttämätön osa eheytymistä. Jennin biisin sanoin päätän blogini hänen upeaan tulkintaansa Suru on kunniavieras.
"Itkua varten on ihmisen silmät, vierikää kyyneleet
Tuleehan tuolta toinen päivä kun on kepeät askeleet.."