Vain yksi yö..

Nyt eletään tunnerikasta aikaa. Sydän meinaa pakahtua jäähyväisistä ystävien ja läheisten kanssa.Onneksi ei tarvitse matkustaa yksin. Joku lupasi matkustaa olkapäälläni, toinen sydämessä ja kolmas ajatuksissani. Aika moni on toivonut olevansa kärpäsenä matkalla. Ei siis mitään hätää.

Erityisen vaikeaa on jättää lapset, varsinkin nuorimmainen tänne ja lähteä itse maailmalle huitelemaan. Eihän äidit sellaista tee, ei ainakaan pro-sarjan äidit. Jos olisi työ minkä perässä maailmalle lähtee, niin sen voisi paremmin hyväksyä, mutta pelkkä pleasure and joy, se on jo melkein syntiä.

Kuten teksistä voi tulkita, ruoskin itseäni nyt kunnolla, jotta saan edes hiukan syyllisyyttä mukaan tähän ilon ja innostuksen ilmapiiriin, minkä vallassa olen parhaillaan.  No totta puhuen,  tarvitsen tämän matkan, haluan sen ja onneksi saan sen. Jos menee rahat tai henki, on se sitten niin tarkoitettu. Totta hitossa pelottaa ihan hurjasti, mutta pelon ei pidä antaa lamauttaa vaan se pitää kohdata, jos tahtotila on kuitenkin vahva.

Tämä viimeinen ilta pitää  uhrata tekniikalle, mikä kuvaa hyvin tätä nykyaikaa. Pikkuruiseen iPad-miniin pitää asentaa sitä sun tätä,  Ihan p-hommaa, mutta on pakko vääntää koneet toimimaan. Voi olla, että poikia pitää pyytää apuun, mutta yritän sitkeästi ensin ihan itse..

A presto!

Rakkaat lapseni rakkaimpineen...