torstai 21. marraskuuta 2013

Kotiinpaluu

.Nyt mennään kotiin vanhanaikaiseen tyyliin junalla pitkään ja hartaasti. Comolta kotimatka alkoi junalla kohti  Zurichiä. Upeat alppimaisemat viihdyttivät neljän tunnin matkan aikana. Zurichissä nukuin yön ja siirryin junalla sadan kilometrin päähän Baseliin. Kaupunki olikin yllättävän vilkas ja iso, vaikka asukkaita on reilusti alle 200.000. Basel on rajakaupunki, Ranska ja Saksa ovat naapurivaltioita. Tuli aivan suuren maailman tunnelma, kun seisoin klo 16 ruuhkassa asemalla. Olin varautunut kunnon kaupunkikierrokseen tiistaina, mutta sade vei fiilikset nähtävyyksien katseluun. Junalipun kanssa olikin säätämistä  enemmänkin, sain siihen tuhrattua aikaani pari tuntia. Baselista jäi kiva tunnelma. Kaunis, siisti kaupunki, ystävällisiä  ihmisiä, komeita ja todella tyylikkäiä miehiä monen monta:)

Baselin kaupungintalo


Rinkelit olivat hyviä!
Ja suklaa<3

Suklaalevyn koko oli melkoinen

Kauniita ikkunaluukkuja


Joulukuuset ja koristeet olivat jo esillä


Kauniita kirkkoja


Joenrannan maisemaa

Illalla hyppääminen yöjunaan
 Yöjunassa Baselista Köpenhaminaan menikin yhteensä yli 16 tuntia. Myöhästyin jatkoyhteydestä Tukolmaan ja surin, että lauttamatka siirtyy myös päivällä. Mutta Tukholman juna olikin ollut onnettomuudessa aamulla ja koko jatkomatka oli peruttu. Meille järjestettiin uusi reitti Malmön kautta, missä nopea vaihto. Porukkaa oli paljon junassa ja yhtäkkiä huomasin matkalaukkuni kadonneen. Juoksin ovelle ja huusin laiturilla oleville ihmisille, että laukkuni on teillä jollakin. No sieltä se löytyi ja sain tavarani takaisin. Pikkuinen hiki alkoi nousta otsalle. Nytkö ongelmat alkavat, kun olen melkein kotiovella. Ongelmat jatkuivat  tässä uudessa junassakin, sillä singnaalia ei ollut ja matkanteko tyssäsi. Myöhästyimme reilu kaksi tuntia ja Tukholmaan saavuttua minulla oli alle tunti laivan lähtöön. Juoksin painavien tavaroiden  kanssa metroon ja pokkana pyysin apua ja neuvoa ihan kaikilta ja mistä vaan. En edes alkanut  ajattelemaan itse.  Se kannatti, sillä olin jo 20 minuutin kuluttua laivateminaalissa. Matkustin Turun kautta kotiin, Helsingin lauttaan en kerinnyt. 

Laivalla oli vain kourallinen ihmisiä. Kaikkialla oli tyhjää, väkeä ei ollut edes kaupoissa tai ravintoloissa. Nukuin hyvin, merikin nukkui. Turusta aamujunalla aikataulussa Helsinkiin. Kotona tänään torstaina
10.30. Pari vuorokautta meni aika pienellä nukkumisella. Halusin vanhan ajan tunnelmaa ja sain sitä yllin kyllin. Junalla matkustaminen pesee lentämisen 10-0 milloin vain, vaikka kropassa tuntee vielä pitkään reissun rasituksen. Nyt kotona. Nurkat on siivottu ja pyykki pesty. Tästä se arki taas alkaa. Nyt kuitenkin lomailua vielä 5,5 viikkoa.

Jestas miten upea fiilis olla täällä. Reissussa meni rahat, mutta henki säilyi, vahvempana kuin koskaan. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos kaikille blogia seuranneille. Vaikka olin välillä yksinäinen, tiesin, että taustajoukoista löytyy apua ja turvaa tarvittaessa.

Matkalla tutustuin itseeni perusteellisesti, työmaata riittää:) Surutyötä tein välillä hissukseen  ja toisinaan hartiavoimin. Osaan suhtautua suruun uudella tavalla, se on välttämätön osa eheytymistä. Jennin biisin sanoin päätän blogini hänen upeaan tulkintaansa Suru on kunniavieras.


"Itkua varten on ihmisen silmät, vierikää kyyneleet
 Tuleehan tuolta toinen päivä kun on kepeät askeleet.."


6 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotimaahan Jaana! Kiitos, että olet jakanut matkasi tuntoja ja upeita kuvia meidän kanssa. Niin kuin itse totesitkin, niin varmasti vahvempana ja miljoonia kokemuksia rikkaampana maailma näyttää taas erilaiselta.
    t Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Kuljitte mukanani kaikkialla. Maailma näyttää todellakin erilaiselta, toivottavasti pitkään. Olen tosi onnellinen juuri nyt. Ihanaa joulun odotusta meille kaikille?

      Poista
  2. Tervetuloa kotiin :) - onneksi ehjänä ja hyvä että vahvempana. Kiitos kokemustesi jakamisesta! On ollut mukava päästä reissaamaan kanssasi Italiassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Matka oli upea ja arvokas monin tavoin. Kasvua on tapahtunut monella rintamalla. Lähes 30 vuoteen en ole ollut itsekseni, nyt korkea aika sekin kohdata. Kiva, kun kävit Firenzessä, päivät menivät tosi nopeasti ja aika loppui kesken. Onneksi jäi nähtävää vielä seuraavaan kertaan! Roomakin on vielä listalla...

      Poista
  3. Ihana blogi! :-) Näytti olleen mahtava, rohkea ja ikimuistoinen matka sinulla. Luin yhdellä istumalla kaikki tekstisi :-D Olen itsekin lähdössä tulevaksi kesäksi reppureissulle samoille hoodeille ja sen myötä löysin blogisi. Tämä oli kuin opaskirja, kiitos :-)
    -E

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun piipahdit:) Hyvä, kun kirjoittelusta on oikeasti hyötyä myös muille. Lämpimin ajatuksin muistelen reissuani. Toivattavasti jo tänä vuonna uudestaan saapasmaahan. Suuria seikkailuja toivottelen sinulle, upea reissu aivan varmasti tulossa:)

    VastaaPoista