lauantai 28. syyskuuta 2013

Taas kaupunki vaihtuu-Garda

Viisi yötä Malcesinessä on takana ja nyt ensimmäistä iltaa täällä Gardan kaupungissa. Malcesinessä oli tänään lauantaina markkinapäivä, yön aikana oli ikkunani alle ilmestynyt yksi jos toinenkin myyntikoju. Piipahdin pikaisesi ja mukaan lähti villainen puolihame. Talvitakkiakin kokeilin, mutta kädet ei riitä kantamaan.

Markkinat kuvattuna parvekkeeltani

Uusi talvihame 15 euroa, made in Italy. Ei näytä tässä miltään..


 Tulin tänne  Gardalle bussilla, matkaa reilu 30 km. Nämä Gardajärven kaupungit ovat kaikki samanlaisia, mutta on näissä jokaisessa kuitenkin oma tunnelmansa. Täällä on kaunista kuinkas muuten:)  Vuoriakin vielä on, mutta selvästi matalampia kuin järven pohjoispäässä.
 Hotelli on aivan rannalla vanhassa rakennuksessa, ihana! Wi-Fi toimii tosin kehnosti jos ollenkaan omassa huoneessa:(



Kuvassa majapaikkani Piccolo Hotel edestä ja sivusta...



 

Tänään piti sataa oikein kunnolla vaan eipä ole satanut ja nyt on jo ilta. Päivä on ollut osin pilvinen, osin aurinkoinen, +26 astetta. Tein pitkän kävelylenkin rannalla, olisi pitänyt ottaa uikkarit mukaan. 

Vähän on pilvistä osassa kuvia
 















Kävin kevyellä lounaalla. Kuvasta voi nähdä, että tämän pelkistetympää bruschettaa ei saa mistään, oliiviöljyä ja valkosipulia. Juomana naapurikaupunki Bardolinon ihana punaviini.

 

Löysin itsepalvelupesulan ja ilosta kiljuen menin sinne heti illalla. Voihan lauantain näinkin viettää. Vaatteet alkoivat jo olla siinä kunnossa, että harkitsin uuden vaatekerran ostoa. Vaikka ne eivät ole välttämättä likaisia, jää matkalaukkuelämästä tunkkainen haju kaikkiin vaatteisiin. Ostinkin  täältä Gardalta ihan ensimmäiseksi laventelipussin matkalaukkuuni. Eihän tuollaisen kaupan ohi voi kävellä..



Nyt on pyykit pesty ja istun ravintolan ulkoterassilla ja odottelen kalakeittoani. Täältä saa tasan yhdestä paikasta kalakeittoa, onkohan menekki niin vähäinen ettei kannata keitellä? Mielenkiinnolla odotan mitä sieltä tulee. 18 euroa kalakeitosta täällä on aika kova hinta. Veitsi ja haarukka katettiin pöytään, onneksi myös lusikka. Sen lisäksi tuli kulho ja käsipyyhe eli käsin tässä syödään ilmeisemmin. Veikkaan simpukoita, katkarapuja, kalaa, mustekaloja. Paljon ei voi pieleen mennä...

Huomenna on toinen päivä ja oikeastaan viimeinen, sillä lähden maanantaiaamuna Veronaan. Olen siellä ainakin kolme yötä, hotellihuoneeni on aivan Julian parvekkeen vieressä, missähän minun Romeoni on?

Kaksi päivää täällä Gardalla on todella lyhyt aika, mutta se on enemmän kuin pelkkä päiväretki, mitä ensin ajattelin. Suunnitelmat Veronan jälkeen  ovat hiukan auki. Haluan aistia Veronan tunnelman, jos siellä on hyvä olla, jään pidemmäksi aikaa. Kiire ei ole mihinkään. 

Hei nyt tuli ylläri! Ravintola tarjosi alkupalan eli polentaa ja marinoituja pieniä mustekaloja
 
Kalakeitto on sitten tässä. Puolet jäi syömättä.. Todella hyvää, mutta aivan liikaa

Piipahdin vielä musabaarissa ja sitten hotelliin. Nyt nukkumaan ja uusia seikkailuja kohti.

2 kommenttia:

  1. Oh, siellä on ihan kesä vielä. Täällä ei sen sijaan voi enää erehtyä vuodenajasta :). Olivatko nuo pienet valkoiset kukat belleksiä, kun näyttivät kovin tutuilta? Se sun uusi hameesi on muuten upea, näyttää todellakin joltain jo kuvassa :).
    Aivan hurmaavia kauppoja ja ravintoloita, elämyksiä uusissa kaupungeissa ja mielenkiintoisia ihmisiä, mä olen tosi iloinen sun puolestasi ja viihtyisin taatusti itsekin. Nautinnollista reissua edelleen, toivottelee Pat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tuli sade,hui miten koleaa...toivottavasti on väliaikaista. Miten minä Suomessa selviän?

      Näitä kukista en tunnista ainuttakaan, sorry Pat! Tykkään luokkia puutarhassa, mutta nimet, voi, voi...

      Hame on yes, mutta vaatii saappaat tai korkkarit, mustat villasukkikset ja mustan neuleen. Olen niin tennarilinjalla täällä ja varmaan siinä pysynkin. Paha sanoa, kun Roomakin on vielä käymättä, samoin Genova, Milano ja Firenze.

      Poista