maanantai 28. lokakuuta 2013

Lapset Roomassa

Olipa ihanaa, kun lapset kävivät täällä Roomassa. Vietimme ikimuistoiset pe, la ja su-päivät. Nyt maanantaiaamuna lähdimme eri suuntiin. Tyttäreni ja nuorimmainen lentävät Roomasta Helsinkiin ja keskimmäinen tyttöystävänsä kanssa Milanon ja Berliinin kautta Suomeen. Minä puolestani odotan parhaillaan junan lähtöä Firenzeen. Vietän Firenzessä reilut kaksi viikkoa.

Meillä oli etukäteen jo suunnitelmissa katsoa Roomaa uudesta näkökulmasta ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Rooman kaupungin alueista Trastevere oli kiinnostuksen kohteena, yritimme saada sinne myös majoitusta, mutta kaikki oli buukattu. Vuokraamamme huoneisto oli lopulta espanjalaisten portaiden ja ostoskatujen välissä. Ihan kiva majoitus, mutta ensi kerralla järjestän itseni Trastevereen.

Vietimme paljon aikaa Trasteveressä, sinne oli ihan siedettävä kävelymatka, sijaitsee samalla puolella jokea kuin Vatikaani, hiukan etelämpänä. Paikka on oli viehättävä, kapeat kujat, ihanaa, edullista ruokaa, pieniä kauppoja. Täydellinen. Aivan kuin pieni oma kaupunki. 

Yritin vangita tunnelmaa kuviin, tällä kertaa nähtävyyksiä olivat lapset.



Aamut lähtivät hyvin käyntiin suklaa-croissantilla ja cappuccinolla

Piazza Popololta lähdettiin matkaan



Välillä pienen futarin jalat hyytyivät.

Kirkoissakin käytiin, osa kuvattiin vain ulkoa.


Joenranta ja sillat tulivat tutuiksi.

Koko jengi.



Pitkästä aikaa samassa kuvassa
Sa.

Taas katsotaan karttaa ja tankataan







 Esikoinen oli kartturina, loistava suuntavaisto 

Taas funtsitaan sijaintia

Nälkä on kova tuntien kävelemisen jälkeen

Aivan ihanaa ruokaa



 Vatikaani aivan täynnä, jokin tapahtuma oli juuri päättynyt. Paavin kuvia ja viirejä oli kaikkialla.
 

Paljon nähtävää


Fontana Trevillä toki käytiin


 Ja käveltiin paljon


Päästiin kauniiseen Trasteveren puistoon


Vielä oli voimia





Nyt hyytyi kone nuorimmaisella

Myös muut lepäsivät


Äidin valvonnassa

Kesätunnelma nurmikolla

Juoma palautti  kulkijan voimia

Ja etenkin ruoka

Kaiken kruunasi lopuksi tartuffo.

Kiitos lapset  kun kävitte<3

4 kommenttia:

  1. Hyvää reissua Firenzeen, meidän Milanon keikkakin alkaa olla jo aika lähellä... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Kyllä täällä ajan saa mukavasti kulumaan. Oletteko viikonlopun Milanossa vai pidempään? Mihin Milanossa kannattaa tutustua, tehän olette käyneet siellä aikaisemmin? Onko joku must- kohde?

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia! Sulaudutte hyvin tuohon joukkoon, kuin paikallisia ikään :). Mahtavaa, että sait kaikki rakkaat sinne kanssasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli lämmin, muutama päivä lisää olisi ollut paikallaan. Hyvä näinkin, lasten näkeminen rauhoitti ikävää.

      Poista