torstai 1. elokuuta 2013

Aistien juhlaa..

Eilinen Interpreti Venetzianin barokkimusikkikonsertti oli aiva huikea. Konserttipaikkana kuvassa oleva San Vidalin kirkko


Ennen konserttia piipahdin paikalliseen fast food-kuppilaan, missä ei muita turisteja näkynyt. Kuvasta puuttuu polenta mikä tuli tilaamatta mukaan. Lautasella pieniä mustekaloja lonkeroineen. Juomana tietenkin Prosecco.


Pikaruokalan tarjontaa...





Hyvää oli, mutta tänään oli aamupäivällä taas nälkä ja mitäpä löytyikään toiselta puolelta kaupunkia?
Ranskalaisten sijaan ihana äyriäissekoitus ja juomana yllätys, yllätys, Prosecco


Ei tämä torstai ihan pelkäksi syömisessä ole mennyt, piipahdin kolmessa kirkossa. Ostin kirkkopassin kympillä, sillä pääsee 20 suurimpaan kirkkoon samalla lipulla. Kirkkoja on valtava määrä, niitä on kaikkialla. Ihania rauhallisia ja viileitä levähdyspaikkoja väsyneeltä kulkijalle. Hiljaiseksi vetää kirkkojen koko ja valtavat taulut. Katolisen kirkon toimintaan en ota tässä kantaa muuta kuin toteamalla, että sekin vetää hiljaiseksi...Pieneksi sitä itsensä täällä tuntee kaiken tämän vanhan ja jotenkin ikiaikaisen äärellä. Tällaista ei ole yksi sukupolvi saanut aikaan vaan sukupolvien ketju. Historian aistii ihan kaikkialla.

Kirkoista siirryin Leonardo da Vincin museoon, mihin on koottu keksijän piirustusten pohjalta upeita esineitä. Teknisiä laitteita, insinöörin lempipaikka, oletan..


Mitäs sanotte tästä vesihiihtosetistä?


Tässä hätäsilta

Tässä Leonardon näkemys ideaalista kaupunkirakentamisesta

Tässä tuttu laite kaikille


Lopuksi naisen aisteille jotakin kaunista, kun Leonardon tekniikka meni korkealta ja kovaa.. Eli taas shoppaillaan ikkunoita...


Alla oleva kuva on osoitettu aina niin tyylikkäälle esimiehelleni, täältäkö  kävit ballerinasi ostamassa?



Vähän ruokaa ja juomaa vielä kuvina, alkaa olla illallisen aika...

P




Täällä voi juoda missä vaan, yhtään juopunutta ei ole näkynyt. 



Pakko lisätä kuva illallisesta, mustekalaa grillatuilla kasviksilla. Juomapuoli lienee selvä...

5 kommenttia:

  1. No niin, oliko pakko laittaa noin herkullisia kuvia, tuli kaamea nälkä! :) terveisin vatsa täynnä kaurapuuroa raejuustolla ja punaherukoilla!

    VastaaPoista
  2. Lounas syömättä ja tällaisia kuvia... Proseccoa kaipaan minäkin!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia Jaana! Tässähän pääsee ihanasti matkallesi mukaan :). Vaan oletpa jo muutamassa päiväsä nähnyt ja kokenut aivan valtavasti, on tuossa varmaan sulattelemista... muista huilatakin ja parannella rakkoja ;) Vaan onhan Venetsia sellainen paikka, että kyllä siellä täytyy imeä kaikki mahdollinen!

    VastaaPoista
  4. Oi ihania näkymiä - täällä olkapäämatkustaja nauttii matkastasi hauskojen kertomusten ja kuviesi mukana. Mielenkiintoisia tulevia päiviä - tuskin maltan odottaa päivityksiäsi. Voi hyvin!

    VastaaPoista
  5. Hyvin täällä voidaan ja kohta paksusti, tuliaisina pastabeibi sanoisi tyttäreni, jolla kokemusta Italian herkuista...pysyvää langoilla

    VastaaPoista